Baba nolaa Ademin

Kertomus Turkista

*

Jossain pilvien alla on Yhdistynyt kuningaskunta -niminen saari. Saaren eteläosassa on Lontoo-niminen kaupunki. Kaupungin eteläosassa on pieni kylä. Kylässä asuu yksitoistavuotias poika nimeltään Adem.

Ei, hänen nimensä ei ole Adam. Vaan Adem. Niin juuri, lopussa olevaa m-kirjainta ennen ei tule a, vaan e. Adem on turkkilainen nimi. Sekä Adam että Adem tarkoittavat kuitenkin samaa asiaa, maailman ensimmäistä miestä.

Adem on utelias poika, joka rakastaa lukemista. Hän lukee kaikenlaisia kirjoja. Hän lukee myös Guinnessin ennätysten kirjaa. Se on hänen lempikirjansa.

Hän puhuu mielellään asioista, joista on lukenut ennätysten kirjasta. Jos Adem olisi tässä nyt, hän keroisi sinulle varmaan turkkilaisesta Sultan Kösenistä, joka on 251 cm pitkä. Sultan Kösen on maailman pisin elossa oleva ihminen, ja hänestä kerrotaan Guinnessin ennätysten kirjassa!

Katso! Tässä Adem tuleekin, matkalla koulusta kotiin kahden parhaan ystävänsä, Benin ja Jonathanin, kanssa. Adem on tuo, jolla on tummat hiukset, oliivinvärinen iho ja kauniit siniset silmät. Tunnistat hänet varmasti, sillä Ben ja Jonathan ovat vaaleahiuksisia ja -ihoisia.

Ademin isä on turkkilainen ja äiti englantilainen. Hän on perinyt ulkonäkönsä muuten isältään, mutta hänellä on äitinsä silmät.

Adem kuulee jonkun sanovan "merhaba". Hän kääntyy ympäri ja vilkuttaa Metinille, turkkilaiselle ystävälleen ja vastaa "merhaba!" Se tarkoittaa turkiksi hei. Ensimmäinen turkinkielinen sana, jonka Adem oppi, oli "baba". Se tarkoittaa isää.

Kun Adem oli pieni, hän kysyi kerran babaltaan "Olenko minä englantilainen vai turkkilainen vai puoliksi molempia?"

Hänen babansa mietti hetken ja vastasi sitten: "Et ole mitään puoliksi. Olet sekä täysin turkkilainen että täysin englantilainen."

Adem piti tästä vastauksesta kovasti.

Hieman myöhemmin Ademin kasvoille maalattiin Englannin lippu karnevaaleilla. Kun baba näki Ademin kasvot, hän oli hieman järkyttynyt, mutta Adem sanoi: "Se on OK, baba. Kai muistat, että olen sekä täysin englantilainen että täysin turkkilainen."

Adem heittää ylävitoset Benin ja Jonathanin kanssa ja lähestyy sitten meitä ja kävelee vieressämme jalkakäytävällä. Hän hymyilee meille. "Tiesittekö, että kesäkuussa 2003 Guinnessin ennätysten kirjaan pääsi turkkilainen mies nimeltä Muhammed Rashid, jonka viikset ovat yli puolitoista metriä pitkät! Ne ovat tosi pitkät viikset", Adem sanoo hymyillen entistä leveämmin. "Minun baballani on myös isot viikset ja tuuheat kulmakarvat. Mutta eivät hänen viiksensä ole sentään puolitoistametriset, Allahille kiitos!"

Adem sanoo "Allah", eikä Jumala, koska Adem on uskonnoltaan muslimi.

Adem huomaa kadulla miehen, jolla on päässään tummansininen, samettinen kipa. "Kipa on juutalaisten käyttämä hattu", Adem sanoo varmistaakseen, että mekin tiedämme.

Sitten poika huomaa sikhimiehen, jolla on perinteinen turbaani. Ademista on mahtavaa, että samalla kadulla kulkee niin monen eri kulttuurin edustajia.

"Baballa on ravintola", Adem kertoo meille. Hän katsoo meitä suoraan vakavilla silmillään, kuin kyseessä olisi erittäin tärkeä asia. "Se ei ole kebabravintola. Baban ravintolassa tehdään kasvispataa, joka syödään pita-nimisen leivän kanssa. Se on tosi herkullista."

Ademin baballa on lempiruoka. Sen nimi on okra. Okra on vihannes, joka maistuu vähän pikkelssiltä. Ademin baba lisää okraan sitruunaa, koska se saa vihanneksen maistumaan hänestä aivan erityisen hyvältä!

"Minä tykkään kebabista tosi paljon", Adem kertoo meille. "Tiedän, ettei se ole erityisen terveellistä, mutta se maistuu tosi hyvältä."

Yhtäkkiä poika näyttää vähän mietteliäältä, aivan kuin hän haluaisi kertoa meille jotain. Hän tuntuu keskittyvän jokaisen sanan muotoiluun päässään. 

"Joka torstai", hän aloittaa hetken hiljaisuuden jälkeen, "baba tulee hakemaan minua. En enää pidä torstaipäivistä. Jokin babassa nolottaa minua. Haluaisin puhua siitä hänen kanssaan, mutta rakastan häntä, enkä halua loukata hänen tunteitaan. Vanhemmille ei ole aina ihan helppo puhua.

Esimerkiksi viime lauantaina, kun olimme käyneet uimassa, ostin tosi hyvää suklaakakkua, kun olin kahvilassa ystäväni Benin ja baban kanssa. Söin kakkuani, kun baba kuiskasi korvaani, että minun täytyisi antaa osa kakustani Benille. Baba sanoi, että se on turkkilainen tapa. Kesti hetken ennen kuin sain kuiskattua takaisin isälle, että Englannissa on epäkohteliasta tarjota ystävälle puoliksi syötyä kakunpalaa, niin kuin hänellä ei olisi omassa taskussaan rahaa, jolla hän voi ostaa kakkua, jos niin haluaa."

Adem kertoo meille, että hänen babansa on asunut Englannissa tosi kauan, mutta hänellä ei ole juurikaan englantilaisia ystäviä. Poika sanoo, että isä elää edelleen samalla tavalla kuin Turkissa asuessaan. "Ei se haittaa," Adem sanoo, "mutta joskus minun on vaikea ymmärtää turkkilaisia tapoja, ja niitä on niin paljon muistettavaksi."

*

Adem on melkein saapunut tapaamispaikkaan, jossa baba on pyytänyt häntä odottamaan koulun jälkeen.

Nyt on torstai.

Adem vilkuilee tielle hieman hermostuneen näköisenä. "Olen yrittänyt tehdä jotain, etten nolostuisi", hän kertoo meille vilpittömänä, "mutta en ole vielä löytänyt toimivaa keinoa. En ole keksinyt, kuinka voisin puhua baballe siitä, miten hän käyttäytyy ystävieni seurassa."

Adem pysähtyy kulmaan. Hän on hieman hermostuneen näköinen. "Tästä baba ottaa minut kyytiin", hän sanoo.

Samassa kulmassa seisoo paljon lapsia Ademin koulusta: osa odottaa vanhempiaan hakemaan, osa odottaa bussia tai on kävelemässä kotiin kaverinsa kanssa. Adem esittää lukevansa kirjaa. Hän ei halua, että lähellä on kavereita, kun baba tulee hakemaan häntä.

Silloin Adem huomaa Emilyn. Emily on kaunis. Hänellä on vaaleat hiukset ja siniset silmät, ja Adem on ollut ihastunut häneen siitä asti, kun he olivat yhdessä viidennellä luokalla.

Kerran Ademin historianopettaja jakoi koko luokan pareiksi kouluprojektia varten. Adem sai Emilyn parikseen. Heidän tehtävänsä oli tehdä linnoituksen pienoismalli, ja paras linnoitus voittaisi palkinnon.

Adem ja Emily viettivät paljon aikaa yhdessä ja rakensivat linnoitustaan ahkerasti. Ja kun tuli tuomaroinnin aika, HE VOITTIVAT! Ja silloin Emily halasi Ademia, ja siitä ihastus sai alkunsa. Adem on sen jälkeen tuntenut lämmön sisällään aina, kun hän näkee Emilyn.

Emily lähestyy kulmaa, jossa Adem odottaa babaa hakemaan häntä. Yhtäkkiä Adem näyttää siltä, että hän tuntee olonsa tukalaksi.

"Voi ei! Baban maasturi lähestyy kulman takaa. Baba tulee! Emily tulee! Baba tulee! Emily tulee!"

Adem kyykistyy nopeasti maahan ja esittää sitovansa kengännauhojaan yrittäen piiloutua babalta ja Emilyltä. Siitä ei ole mitään hyötyä, sillä hän tietää, että baba on huomannut hänet. Maasturi kurvaa jalkakäytävän reunalle ja Ademin baba astuu ulos. Samalla Emily tulee lähemmäs ja lähemmäs, ja nyt hän näkee jo Ademin ja baban yhdessä maasturin luona.

Ademin baba hymyilee. "Onko kaikki hyvin, iso mies?"

Adem nousee ylös ja baba nappaa hänet otteeseensa, halaa ja antaa Ademille suukon.

"Mikä nyt, Adem", baba sanoo iloisesti, "anna suukko!"

Adem katselee ympärilleen ja antaa isälleen sitten nopean suukon poskelle ja hyppää maasturiin ennen kuin Emily pääsee yhtään lähemmäksi ja nauraa hänelle, koska hän pussaa ja halaa isäänsä, vaikka hän on jo iso ja hänen pitäisi käyttäytyä aikuisemmin.

Isä ja poika ovat hiljaa muutaman minuutin ajellessaan ruuhkaisilla kaduilla kotia kohti.

Baba katsahtaa Ademiin uudelleen ja sanoo: "Onko kaikki hyvin, poika?"

"On", Adem vastaa, mutta hänen äänensä ei ole kovin vakuuttava.

Ademin baba tietää, ettei poika ole iloinen, koska he tuntevat toisensa hyvin ja ovat hyvin läheiset. "Sanopa nyt", hän jatkaa "mikä on vialla ja miksi et kerro minulle?"

Adem miettii hetken. Hän tietää, mitä hänen pitäisi sanoa, mutta ei halua pahoittaa baban mieltä. Lopulta poika kerää rohkeutensa ja kertoo, mikä häntä painaa.

"Baba, haluan kertoa sinulle jotakin. Yksi asia harmittaa minua. Yhden ihmisen käytös harmittaa minua. Se on…", Adem keskeyttää puheensa hetkeksi, eikä tiedä kuinka jatkaisi.

"Joku on pahoittanut sinun mielesi! Kerro minulle, kuka se on", Baba sanoo pojalle.

"Niin, se on…"

”No, kerro…"

"No…"

"Onko se joku koulussa, opettaja, kaveri, kiusaaja?" baba kysyy selvästi huolissaan.

”Ei, baba."

"Kuka sitten?"

Seuraa toinen pitkä hiljaisuus, kun baba ohjaa maasturia kylän läpi matkalla kotia kohti.

Adem vetää syvään henkeä ja sanoo: "se olet sinä, baba. Sinä pahoitat minun mieleni."

"Minä?" baba hämmästyy. "Mitä minä olen tehnyt?"

Adem ei sano mitään, joten baba pysäyttää maasturin puoliksi jalkakäytävälle ja sammuttaa moottorin voidakseen puhua poikansa kanssa kunnolla. "Kerro minulle, mitä minä teen väärin."

Adem katsoo isäänsä, tämän tuuheita kulmakarvoja ja otsaryppyjä, jotka saavat hänet näyttämään vihaiselta. Adem tietää, ettei isä ole vihainen, vaan huolestunut.

Häntä harmittaa, että hän on tehnyt baban surulliseksi, mutta hän kerää kaiken rohkeutensa ja yrittää selittää, mistä on kyse.

"Tiedäthän, että olen jo yksitoista," hän sanoo baballe, "eli tosi iso."

"Kyllä, ehdottomasti," baba sanoo, ylpeyttä äänessään.

"Oli ihan OK halata ja pussata minua ystävieni edessä, kun olin vielä pieni, mutta en haluaisi, että teet niin nykyään, kun kavereitani on paikalla."

"Et siis halua, että halaan ja pussaan sinua enää, niinkö?"

”Ei, baba. Minusta on kiva, että halaat minua. Mutta en halua, että halaat ja pussaat minua ystävieni edessä, koska olen liian iso sellaiseen. He voivat nauraa minulle."

"Kai se on hyvin turkkilainen tapa", baba myöntää, käynnistää maasturin ja ohjaa sen illan liikenteen halki. Hän näyttää hieman surulliselta, ja Adem haluaa piristää häntä.

”Baba?"

”Niin, poika?"

"Laitanko sinulle ja äidille teetä, kun pääsemme kotiin?"

Baba hymyilee rakkaalle pojalleen. "Se olisi hienoa, Adem. Mutta älä laita minulla maitoa. Tiedät, että juon teeni mieluummin mustana. Se on turkkilainen tapa juoda teetä, ja turkkilainen tapa sopii minulle parhaiten." Baba iskee Ademille silmää sanoessaan nämä sanat.

Adem hymyilee, koska hän tietää, että baba ymmärtää, miksi häntä nolotti. Hän tietää myös, että baba rakastaa häntä paljon.

"Voidaanko pelata tänään jotain?" Adem kysyy maasturin tehdessä viimeisiä käännöksiä kotia kohti.

Baba ei näytä enää surulliselta, ja hän ojentautuu pörröttämään Ademin hiuksia ja heristää tälle sormeaan. "Voimme pelata tänä iltana, jos et taas huijaa niin kuin eilen."

"En minä huijannut", Adem nauraa. "Sinä huijasit."

Baba ja Adem nauravat molemmat ja jatkavat juttelua Ademin koulupäivästä ja kaikesta, mitä hän on tehnyt ja asioista, jotka hän muistaa ulkoa Guinnessin ennätysten kirjasta.

Ja he puhuvat myös siitä, että tämä oli viimeinen kerta, kun baba nolasi Ademin tämän ystävien seurassa.

Kun he pelaavat yhdessä kotona, baba nappaa kuitenkin usein poikansa halaukseen ja kiusaa häntä sanomalla, ettei hän ole koskaan liian iso halattavaksi.